Axios: Yhdysvallat avasi Hormuzinsalmelle tärkeän kulkuväylän tankkereille
Uutissivuston lähteiden mukaan väylää pitkin pystytään kuljettamaan öljyä jopa puolet sotaa edeltäneestä määrästä.
- Hyökkäys Iraniin
- Lähi-itä
- Öljy
- Hormuzinsalmi
- Ulkomaat
Artikkeliteksti (haettu Yleltä)
Yhdysvallat on onnistunut avaamaan öljytankkereille kulkuväylän Hormuzinsalmella, uutisoi Axios-sivusto . Operaatio on tehty kaikessa hiljaisuudessa viime viikkojen aikana.
Asiasta kertoo Axiosille kaksi nimeämätöntä yhdysvaltalaista virkamiestä. He kuvailevat yhteyden avaamista merkittäväksi onnistumiseksi.
Käytännössä Yhdysvaltain joukot saattavat tankkereita sisään ja ulos salmesta. Tarvittaessa tukena on hävittäjiä, jotka suojelevat tankkereita Iranin ohjuksilta ja drooneilta.
Lähteiden mukaan väylää pitkin pystytään kuljettamaan jopa 10 miljoonaa barrelia öljyä päivittäin. Tämä on karkeasti arvioituna puolet sotaa edeltäneestä määrästä.
Yhdysvaltain avaama reitti kulkee etelässä Omanin rannikolla. Sitä kautta on liikkunut viime öinä 15–20 tankkeria, kertoo Axios.