Vanhat teollisuusalueiden liepeillä sijaitsevat inssiajopaikat ovat jäämässä historiaan. Uusia tiloja etsitään kauppakeskuksista ja oppilaitosten läheltä. Näin kertoo Citykuljettajat Oy:n toimitusjohtaja Kirsi Tiainen . Pienten katsastusasemien pohjalta ponnistanut yhtiö voitti viime keväänä suurimman osan tieliikenteen tutkinto- ja lupapalveluiden markkinasta luvaten tuoda alalle jättireformin. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin kilpailutuksen arvo on 115 miljoonan euron suuruinen. Alan pitkäaikaiselle jättiläiselle Ajovarmalle kilpailutuksessa jäi käteen ainoastaan Helsingin ja Espoon ajokoepalvelut. Sopimusten allekirjoittaminen tapahtui kesällä, ja kulissien takana käy kuhina: vanhaa ajetaan alas samalla kun uutta pystytetään nollasta. Ajovarma: 330 työsuhdetta päättyy, 15 omaa toimipistettä suljetaan Ajovarman toimitusjohtajan Hannu Pellikan mukaan työt päättyvät vuoden loppuun mennessä noin 330 työntekijältä. Muutosneuvotteluiden jälkeen uusi työtehtävä emoyhtiö A-Katsastuksen muissa toiminnoissa järjestyi muutamalle kymmenelle palveluneuvojalle. Ajovarman omista toimipisteistä suljetaan kokonaan 15, sillä toiminta jatkuu vuoden 2027 alusta vain Helsingissä ja Espoossa. Lopuissa emoyhtiön 65 toimipisteessä A-Katsastuksen oma katsastustoiminta jatkuu normaalisti, vaikka yhteydessä ollut Ajovarman toiminta loppuukin. Inssiajot ovat historian havinaa Samaan aikaan toukokuussa vasta 26 työntekijää työllistänyt CityKuljettajat Oy rekrytoi vauhdilla uutta henkilöstöä ja haalii itselleen tiloja. Tiainen vahvistaa, että kilpailutuksen hävinneen Ajovarman entisiä työntekijöitä varmasti hakeutuu heille töihin, sillä tutkinnon vastaanottajan työ vaatii heiltä töytyvää spesiaalia kokemusta ja koulutusta. Määriin hän ei vielä ota kantaa. Sen sijaan yhtiö hakee tietoisesti pesäeroa perinteiseen katsastusympäristöön ja sijoittaa uudet tilansa keskeisille paikoille. – Haluamme tuoda tilat helposti saavutettaviksi esimerkiksi kauppakeskuksiin tai oppilaitosten yhteyteen, jotta myös mopoikäiset pääsevät paikalle julkisilla, kuvailee CityKuljettajat Oy:n toimitusjohtaja Kirsi Tiainen. Uudet tilat vastaavat Traficomin vaatimuksia, sillä virasto määritteli sallitut sijaintialueet muun muassa väestötiheyden perusteella ja edellytti tiloilta mm. esteettömyyttä sekä hyvää saavutettavuutta. Uusien sijaintien lisäksi alalla halutaan eroon vanhasta ”inssi”-sanastosta. Tiaisen mukaan nykypäivänä katsastusinsinöörit tutkivat autoja, kun taas ajokokeen vastaanottajat arvioivat ihmisten ajokykyä. Käsitystä tukee Traficomin kuljettajapalveluiden osastopäällikkö Henna Antila , jonka mukaan virastossakin on puhuttu jo vuosia nimenomaan ajokokeista, inssiajojen sijaan. Verkosto tiivistyy ja kokeet tehdään ryhmissä Uudistuksessa palvelupisteiden määrää leikataan valtakunnallisesti 77:stä 43:een. Jatkossa ajokokeet keskittyvät monimuotoisempiin liikenneympäristöihin, jotta kokeet mittaavat aiempaa paremmin kokelaiden osaamista. Jatkossa myös kaikki teoriakokeet järjestetään ryhmäkokeina. Samalla asiointia ohjataan sähköiseen Oma asiointi -palveluun.