Euroopan unionin suurten maiden Saksan ja Ranskan tärkeät vaalit ovat joutuneet valheellisen tiedon levittämisen kohteeksi. Heinä–elokuussa sosiaalisessa mediassa jaettiin satoja tekoälyn avulla tehtyjä julkaisuja, joissa levitettiin disinformaatiota saksalaisista ja ranskalaisista poliitikoista. Ranskan valtion virasto Viginum ja saksalaiset tutkimuslaitokset pitävät erittäin todennäköisenä, että kampanjoiden takana on Venäjä. Viranomaiset ja tutkijat ovat yhdistäneet disinformaatioiskut kahteen Venäjään kytkeytyvään operaatioon, Storm-1516:een ja Matrjoškaan eli ” maatuskaan ”. Molemmat ovat levittäneet disinformaatiota somealustoilla jo vuosien ajan. Vaikuttamisoperaatioiden kohteeksi on joutunut erityisesti Venäjään kriittisesti suhtautuvia poliitikkoja. Ulkopolitiikan instituutin johtavan tutkijan Marco Siddin mukaan vaikuttaminen Saksaan ja Ranskaan tarkoittaa vaikuttamista koko Eurooppaan. – Ranska ja Saksa ovat perinteisesti olleet Euroopan integraation moottori. Ne ovat EU:n kaksi vaikutusvaltaisinta maata. Niissä on eniten asukkaita ja suurimmat taloudet, Siddi sanoo. Siddi erikoistuu tutkimuksessaan EU:n ja Venäjän suhteisiin sekä energia- ja ilmastokysymyksiin. Terveysväitteitä ja lahjontasyytöksiä Ranskassa kohteeksi ovat joutuneet keskustaoikeistolainen poliitikko Édouard Philippe , keskustavasemmistolainen Raphaël Glucksmann ja keskustalainen Gabriel Attal . Sekä Philippe että Attal ovat toimineet Ranskan pääministerinä. Molemmat ovat ilmoittaneet olevansa ehdolla Ranskan kevään 2027 presidentinvaaleissa. Europarlamentaarikko Glucksmannia pidetään potentiaalisena ehdokkaana, mutta hänen ehdokkuuttaan ei ole vielä virallisesti vahvistettu. Ranskan presidentinvaalien tämänhetkinen ykkössuosikki on kyselyiden mukaan laitaoikeistolaisen Kansallisen liittouman Marine Le Pen . Valeuutiskampanjan kohteeksi joutunut Édouard Philippe näyttäisi tällä hetkellä tarjoavan Le Penille kovimman vastuksen. Disinformaatiokampanja levitti Philippen ja Attalin terveydentilasta vääriä väitteitä, esimerkiksi että Attalilla olisi Parkinsonin tauti ja Philippe kärsisi rappeuttavasta sairaudesta. – Tarkoitus on saada heidät näyttämään heikoilta. Se sopii kuvaan heikosta Euroopasta kriisissä, vastakohtana nousevalle oikeistolle, Siddi sanoo. Glucksmannia mustamaalattiin lahjontasyytöksin. Valesivustolla julkaistiin artikkeleita ja videoita, joissa hänen puolisoaan Léa Salaméa syytettiin useiden tiedotusvälineiden lahjomisesta Glucksmannin suosimiseksi. Ranskan viranomaiset ovat vahvistaneet, että terveysväitteet Philippestä ja Attalista sekä Glucksmannin puolisoon kohdistuneet lahjontasyytökset eivät pidä paikkaansa. Laitaoikeisto Venäjän suosiossa Saksassa syksyn osavaltiovaalien ehdokkaisiin on kohdistettu yli 180 disinformaatiota levittävää julkaisua. Osavaltiovaaleja seurataan tarkkaan, koska ne mittaavat äärioikeistolaisen AfD-puolueen alueellista suosiota. Saksi-Anhaltin osavaltiossa AfD on kyselyjen mukaan saamassa 43 prosentin kannatuksen, mikä on noin 22 prosenttiyksikköä enemmän kuin edellisvaaleissa vuonna 2021. Esimerkiksi vasemmistopuolue Die Linken ehdokkaasta Eric Stehristä levitettiin valheita, joiden mukaan hän olisi murhannut oman isoäitinsä. Stehr on ehdolla Saksi-Anhaltin osavaltiossa. – Alueellisella tasolla ehdokkaan henkilökohtainen maine on tärkeämpi kuin koko maassa. Henkilön maineen tuhoaminen alueellisella tasolla on erittäin tehokas tapa heikentää ehdokasta, Siddi sanoo. Tämä valeuutinen on yksi julkaisuista, joissa Saksan osavaltiovaalien ehdokkaita on pyritty mustamaalaamaan: Useat disinformaatiovideoista on julkaistu englanniksi. Saksan viranomaisten mukaan Venäjä pyrkii ensin kohdistamaan disinformaatiota viestipalvelu X:ssä erityisesti yhdysvaltalaisille MAGA-liikkeen kannattajille. Tavoite on saksalaisviranomaisten mukaan saada vaikutusvaltaiset yhdysvaltalaiset X:n käyttäjät levittämään disinformaatiota entisestään, kunnes asia saa niin paljon näkyvyyttä, että se päätyy Saksassa median käsittelyyn ja paikallisten poliitikkojen kommentoitavaksi. Saksassa valeuutishyökkäysten kohteeksi ovat joutuneet kaikki tunnetuimmat puolueet – paitsi äärioikeistolainen AfD ja laitavasemmistolainen BSW-puolue. – Venäjän näkökulmasta tämä on välineellistä. He näkevät, että äärioikeisto Saksassa ja Ranskassa on poliittinen voima, joka voisi johtaa muutokseen maiden ulkopolitiikassa, Siddi sanoo. Marine Le Penin Kansallinen liittouma Ranskassa ja AfD Saksassa ovat molemmat ylläpitäneet hyviä suhteita Venäjään. – Nykyään äärioikeistolla on myös ideologista läheisyyttä Venäjän kanssa. Monissa arvoasioissa he ovat melko samankaltaisia, Siddi toteaa. Disinformaatiolla pyritään väsyttämään Tutkija Siddin mukaan disinformaation tavoite ei ole niinkään saada ihmisiä uskomaan tiettyjä valheita, vaan väsyttää heitä ja saada heidät kyllästymään politiikkaan. Siddi korostaa, että disinformaatio yksinään ei riittäisi muuttamaan vaalien tulosta. Tilanteessa, jossa valtavirtapuolueet ovat heikkoja, se voi kuitenkin olla ratkaisevaa. Siddin mukaan Saksan tilanne on erityisen vakava. Nykyisen liittokansleri Friedrich Merzin keskustaoikeistolaisen CDU-puolueen johtama hallitus on heikko. Maa käy läpi syvää talous- ja teollisuuskriisiä, ja poliittinen tilanne on epävakaa. Tekoäly lisää disinformaation tehoa Myös Ruotsissa ensi kuun valtiopäivävaalit näyttävät joutuneen Venäjään kytkeytyvän vaikuttamiskampanjan kohteeksi, sanoi anonyymi tutkijaryhmä Antibot4Navalny tällä viikolla. Ryhmän mukaan Venäjään kytkeytynyt disinformaatioverkosto on julkaissut ainakin kolme valeuutisvideota keskustaoikeistolaisesta pääministeri Ulf Kristerssonista . Tekoäly on tehnyt disinformaatioiskuista aiempaa uskottavampia, sillä esimerkiksi tekaistujen videoiden tekeminen on helpompaa. Huijausten ydin on usein siinä, että valheellisen sisällön päälle liimataan tunnetun journalistisen median ulkoasu ja nimi. Esimerkiksi Saksan tapauksissa huijausvideot oli tehty näyttämään oikeilta uutisilta. Videoissa käytettiin tunnettujen saksalaismedioiden logoja ja uutisvideoiden tuttua visuaalista ilmettä. – Koska tekoälyn kontrollointi on niin monimutkaista, EU:n tasolla tehdyt pyrkimykset torjua disinformaatiota näyttävät usein riittämättömiltä, Siddi sanoo. – Ranskan ja Saksan vaalit tulevat testaamaan, kuinka hyvin länsimaiset demokratiat kestävät uuden aikakauden informaatiosodankäyntiä. Suomi on Siddin mukaan tällä hetkellä suhteellisen turvassa vastaavanlaisilta operaatioilta vahvan kansallisen identiteetin ja poliittisen konsensuksen ansiosta.