Lyömättömällä päättelykyvyllä rikoksia ratkaisevasta Sherlock Holmesista tuli aikansa ilmiö 1800-1900-lukujen taitteessa. Kirjoja ja tarinoita ahmittiin niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa ja kirjailija Arthur Conan Doyle nousi huomion keskipisteeseen. Posti toimitti Conan Doylelle päivittäin säkkikaupalla kirjeitä. Osansa kirjetulvasta saivat myös Sherlock ja hänen apulaisensa tohtori Watson. Murhamysteerejä ahmivien lukijoiden oli vaikea uskoa, ettei Sherlock Holmes ole olemassa oleva henkilö. Nekin, jotka ymmärsivät Holmesin olevan fiktiivinen, uskoivat kirjailija Conan Doylen osaavan ratkaista rikoksia. Olivathan jännittävät rikosmysteerit syntyneet hänen aivoissaan. – Haastatteluissa ja yleisötilaisuuksissa Conan Doyle toppuutteli lukijoita ja vakuutti, ettei hän ole yhtä kuin mestarietsivä, kertoo Aki Ryynänen . Ryynänen on perehtynyt viktoriaanisen ajan Britannian rikostapauksiin. Hänen tietoteoksensa Mestarietsivä Sir Arthur Conan Doyle (Bazar Kustannus 2026) kertoo siitä, kuinka salapoliisitarinoiden kirjoittaja lähti lopulta itsekin ratkomaan tosielämän mysteerejä. Sherlock ottaa vallan Conan Doylen elämästä Skotlantilainen lääkäri Arthur Conan Doyle perusti 1880-luvun alussa Lontooseen silmälääkäriklinikan. Asiakkaita kävi aluksi vähänlaisesti ja nuorella tohtorilla oli aikaa edistää toista uraansa kirjailijana. Conan Doylen ensimmäinen romaani Punaisten kirjainten arvoitus (1887) ei ollut jättimenestys, mutta siinä esiintyvä salapoliisihahmo Sherlock Holmes jäi elämään. Piippua poltteleva, lippahattupäinen Holmes suurennuslaseineen teki joitakin vuosia myöhemmin Conan Doylesta maailmankuulun ja arvostetun kirjailijan. Sherlock Holmes -tarinoita julkaistiin 1800–1900-luvun vaihteessa sekä romaaneina että erillisinä kertomuksina kirjallisuuslehti Strandissa . Alkuvaikeuksien jälkeen räjähtänyt suosio alkoi pian ahdistaa Arthur Conan Doylea. Kirjetulvan lisäksi häntä ärsytti maine viihdekirjailijana. Conan Doyle olisi halunnut profiloitua vakavasti otettavien historiallisten romaanien ja yhteiskunnallisesti kantaaottavien tekstien kirjoittajana. Jossain vaiheessa hän jopa kirjoitti tarinan, jossa Sherlock kuolee. Liian suosituksi tullut hahmo tuntui tukahduttavan luovuuden. – Hän sanoi, että olisi menehtynyt itse, jos ei olisi ottanut henkeä Sherlock Holmesilta. Se oli tavallaan itsepuolustusta, Aki Ryynänen kertoo. Kuvatekstiin Vuonna 1902 Arthur Conan Doyle aateloitiin ja hän sai nimeensä etuliitteen Sir. Titteli irtosi juuri sellaisesta teoksesta, joita Conan Doyle itse arvosti. Kirja käsitteli brittien osuutta Etelä-Afrikan buurisodassa. Yleisö ei kuitenkaan unohtanut Sherlockia. Lopulta Conan Doyle antoi periksi paineelle ja herätti etsivän uudelleen henkiin. Kaiken kukkuraksi hän päätti sittenkin lähteä mukaan selvittämään tosielämän rikosmysteeriä. Kuka silpoi syrjäkylän karjaa kuoliaaksi? Joku oli silponut useita hevosia, lehmiä ja muita kotieläimiä syrjäisessä Great Wyrleyn kylässä, Keski-Englannin Staffordshiressä 1900-luvun alkuvuosina. Tapaukseen liittyi useiden kyläläisten saamia herjauskirjeitä. Eläinten silpominen oli niin suuri mediatapahtuma Englannissa, että sitä verrattiin jopa lontoolaisia pelossa pitäneen Viiltäjä-Jackin tapaukseen. Teoista tuomittiin lopulta intialaissyntyisen pappi-isän ja englantilaisen äidin sivistynyt ja koulutettu poika George Edalji . Nuori juristi sai seitsemän vuoden vankeustuomion. Edalji kiisti syyllisyytensä. Kun Edalji otti yhteyttä Conan Doyleen, hänet oli jo todisteiden puuttuessa armahdettu, mutta hän halusi puhdistaa maineensa ja toimia yhä asianajajana. Yksi hallitseva piirre Arthur Conan Doylessa oli vahva oikeudentaju. Se nosti päätään heti, kun hän luki lehdistä Georg Edaljin tapauksesta. Kirjailija koki, että hänen oli puututtava asiaan vääryyden oikaisemiseksi. Conan Doyle näki, että Edalji oli tuomittu väärin häneen kohdistuneiden ennakkoluulojen vuoksi. Intialaistaustainen nuori mies poikkesi ulkomuodoltaan pienen maalaiskaupungin asukkaista. Oikeudenmukaista ratkaisua tapaukseen etsinyt kirjailija käytti Aki Ryynäsen mukaan hyvin paljon samoja keinoja kuin luomansa salapoliisi Sherlock Holmes. – Hän vieraili rikospaikoilla ja tutki, onko siellä samaa mutaa kuin epäillyn kengissä. Conan Doyle vertaili myös kirjeiden käsialoja, kertoo Ryynänen. Conan Doyle päätteli jo ensikohtaamisen aikana, että Edalji oli syytön. Silmälääkärinäkin työskennellyt kirjailija näki, että tämän näkökyky oli todella huono. Edalji ei olisi nähnyt kulkea yön pimeydessä ja tappaa laiduntavaa karjaa. Tiede johti keijukaisten ja muiden henkiolentojen jäljille George Edaljin tapauksen lisäksi Conan Doyle käytti huomattavasti aikaa ja aivonystyröitään toisenkin rikostapauksen parissa. Kyseessä oli perinteisempi rikos, ryöstömurha. Siihenkin oli löytynyt Conan Doylen mielestä väärä syntipukki. Yksinasuvan varakkaan naisen murhasta oli tuomittu saksanjuutalainen vedonvälittäjä Oscar Slater , vaikka todisteet olivat hatarat. Kirjailija edistyi molempien tapausten tutkimisessa paremmin kuin poliisi ja oikeuslaitos, mutta lopputulos ei ollut kummassakaan häntä tyydyttävä. Loppuratkaisut selviävät Ryynäsen kirjasta. Loppuelämä keijujen ja muiden henkiolentojen parissa Vuonna 1914 Euroopassa syttynyt ensimmäinen maailmansota vei huomion kaikesta muusta. Suurena patrioottina itseään pitänyt Sir Arthur Conan Doyle oli sodan alkaessa jo yli viisikymmenvuotias. Hän joutui jäämään kotirintamalle ja yritti vaikuttaa asioihin kirjoittamalla. Sodan jälkeen kirjailijan mielenkiinto kohdistui yhä enemmän aiheeseen, joka oli kiehtonut häntä jo nuoresta saakka. Conan Doyle heittäytyi henkimaailman vietäväksi. Spiritualismi ei ollut vain kirjailijan yksityisajattelua vaan teollistumisen ajan muoti-ilmiö. Ihmisiä johdatti henkimaailman pariin yllättäen tieteen kehitys. – Kun tiede löysi näkymättömät bakteerit ja tekniikka valjasti näkymättömän sähkön valtavaksi voimanlähteeksi, ihmiset uskoivat, että on pakko olla myös muita näkymättömiä olomuotoja, Ryynänen selittää. Conan Doyle kiinnostui muiden tavoin spiritismistä ja monista yliluonnollisista ilmiöistä. Hän uskoi, että vainajiin voi saada yhteyden, ja kirjoitti ”tietoteoksen” keijuista. Kun hän kuoli vuonna 1930, hänen ystävänsä ja läheisensä eivät pukeutuneet mustaan tai surreet, vaan juhlivat sitä, että hän oli siirtynyt uuteen ulottuvuuteen.